Näytetään tekstit, joissa on tunniste Num Noms. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Num Noms. Näytä kaikki tekstit

16. huhtikuuta 2018

Maaliskuisia uutuuksia

Huhtikuu on jo puolessa välissä, mutta minulla on vielä jemmassa maaliskuussa ottamiani leluhyllykuvia. Joten laitan ne nyt tähän, ennen kuin vanhenevat lisää. Paljon kuvia, vähän tekstiä. 

Shopkins-sarjassa on ilmestynyt pikkuautoja, Cutie Cars nimeltänsä. Kunkin auton mukana tulee autoon mahtuva mini-shopkins. Olen nähnyt kolmen auton sekä yhden auton pakkauksia. 


En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut pikkuautoista (minulla oli pienenä muistaakseni yksi kappale leluautoja), mutta nämä Cutie Cars autot ovat minusta ihan suloisia. Herkullisen näköisiä. Suosikkini kaupassa näkemistäni oli tuo mintunvihreä Mint Sprinter. 


Enchantimals-sarjasta näkyi lisää uusia nukkeja, tällä kertaa XS Leluissa. Meriteemaisia hahmoja oli rapu- ja meritähtitytöt: 


Minusta hahmot muistuttavat vähän tylsän paljon toisiaan, kun kummallakin on punaiset hiukset. Meritähti oli mielestäni nätimpi, tukka on vaaleampi ja meritähtimäinen hame kiva. 



Lisäksi Enchantimals-nukkeja oli uusia singlejä: gepardi, siili, papukaija ja suosikkini näistä, orava. 


Tähän väliin My Little Pony -uutuudet. EG mininukkeja on ilmestynyt singleinä rantateemaisia hahmoja:


Näistä tykkään etenkin Trixiestä. Hänet ostaisin, jollen odottaisi sellaista single-julkaisua, jossa hän on ns. tavallisissa vaatteissa, hattukin päässä. Sellainen pitäisi olla tulossa. Toys'R'Us on listannut uusia EG-pakkauksia sivuillaan, mm. sen Trixien, joten toivon, että ne tulevat joskus myös tilattavaksi tai myymälöihin.

Pakkaustaide eli ponihahmopiirrokset näissä uusissa paketeissa ovat mielestäni todella nättejä.  


Prismassa näkyi myynnissä tällainen kuuden hahmon jättisetti EG-minejä: 


Näistä Daring Do Dazzle ja Starlight Glimmer olisivat kivat hahmot saada, mutta ei valitettavasti tuolla hintaa. Tässä vielä pakkaus takaa: 


XS Leluissa oli Mash Mallows -yllätyspusseja: 


Pusseissa on pienet reiät, joissa sisältöä voi koettaa tiirata. Halusin Rainbow Dashin. Lisäksi olisin halunnut Lyran, mutta sattuikin tämmöinen työtapaturma: 


Fash'ems-sarjan yllätyskapseleita oli Prismassa tällaista aaltoa, jossa osa hahmoista on meriponeina: 


Prismassa myös suurehkoja pehmoleluja, Luna ja Celestia: 

Singlejä on ilmestynyt kauppoihin uusia All About Friends -sarjaa wave 3 ja wave 4. Kolmannessa aallossa olisi ollut singlenä Songbird Serenade, mutta en ole onnistunut bongaamaan sitä mistään. Neljännessä aallossa on Photo Finish ja Tempest Shadow, PF onneksi löytyi kaupasta. Muista minulla ei nyt ole kuvaa, mutta RD:tä innoissani kuvasin:  


Nämä singlet ovat ilmestyneet kauppoihin jotenkin hyvin epätasaisesti. Ehkä sen mukaan, miten kustakin kaupasta on loppunut aiempi ponisatsi ja ovat sattunet sopivaan aikaan tilaamaan lisää... En nähnyt missään kaupassa wave 2 pakkauksia, olisin halunnut Soarinin (ja Sweetie Dropsin). 

Meriponeja on ilmestynyt tällaisia ns. vesiponeja eli poneja, joilla on läpinäkyvä kroppa ja sisällä nestettä: 



Kokomuovisia meriponihahmoja Rainbow Dash: 


Ns. tavallisen kokoiset Equestria Girls nuket ovat uudistuneet ja näyttävät nykyisin tältä: 


Pään malli näyttää jotenkin hassulta, samoin joidenkin nukkejen ilmeet (johtuu ehkä kulmakarvojen asennosta). Jos raajoissa olisi enemmän nivellystä, olisin silti voinut ihan mielenkiinnosta ostaa joko Fluttershyn tai RD:n. Jään odottamaan, ilmestyisikö näitä joskus yksityiskohtaisempina versioina. 


Hatchimals Colleggtibles -sarjassa on ilmestynyt (varmaankin jo ennen pääsiäistä) suuri yllätysmunaa muistuttava leikkisetti: 


Valokuvasta tuli epätarkka, mutta tässä näkyy, millaiseksi muna avautuu: 

Muna on suljettuna kauniin näköinen (kukikas), mutta Hatchimals-leikkisettinä pidän enemmän siitä ennen joulua ilmestyneestä puusetistä. 

Munia on sisuksiltaan kolmea erilaista (eroa värityksessä) ja mukana on yksi kolmesta erikoishahmosta. Munan sisään kurkistamalla näki kuvan hatchimals-hahmoista, mutta en huomannut ajatella, näkyikö kuvassa kenties, mikä hahmo munan sisällä olisi... 



 Shimmer & Shine -sarjaan on ilmestynyt blind bag -rasioita: 


En tunne tähän sarjaan liittyvää animaatiota, joten en tiedä, mitä siellä tarinassa tapahtuu. Mutta ainakin leluissa näyttää tässäkin sarjassa olevan nyt mukana merenneitoja: 


Fash'ems -rasioita on ilmestynyt useasta eri lelusarjasta: 


 Num Noms -sarjaa on edelleen kaupoissa ja varmaan siihen on ilmestynyt uusia hahmojakin. En tunnista hahmoja toisistaan, mikä on uutta ja mikä vanhaa, joten en osaa kuvata. Tällainen suuri hahmojen kantosalkku kuitenkin pisti silmään: 


Trolls-sarjasta olin yllättynyt, että näkyi uusia lelujulkaisuja. Mm. tällainen vaaleanpunainen glitterpintainen peikkotyttö pitkätukkainen Poppy: 


Olin kuvitellut, että nämä trollit olisivat olleet vain elokuvaan liittyvää oheistavaraa, mutta hauska huomata, että leluihin yhä panostetaan. 


Tällaisiakin leikkisettejä. 


Schleich Bayala -sarjassa on ilmestynyt uusia hahmoja, taruhevosia bongailin. Tässä kuvassa uusi on mielestäni tuo siivekäs Rainbow Unicorn:  


Sitten on tällaiset kauniin pastelliset meriyksisarviset: 


Meriteemalla oli ilmestynyt myös hahmoja, siispä merenneitoja nyt tässäkin sarjassa. Niitä en kuvannut. Pegasoksia kuvasin: 


Viimeisenä kuvia uusista (series 4) Cupcake Surprise -muffinseista: 


Sarjassa on ilmestynyt myös sellaisia Wedding- eli hääteemaisia muffinseja, joiden kansi on kauniin läpikuultava ja jotain kimallettakin niissä oli muovissa, nukke sisällä pitäisi olla tavallista juhlavamman näköinen. 

Lisäksi Minimanin hyllyssä oli tällaisia suurempia leikkisettejä, kahta erilaista:  


 Sumeahko kuva pakkauksen takaa: 


Jos suinkin ennätän, postaan tällä viikolla vielä kuvia kahdesta Starcastle-sarjan linnasta. Minulla on lapsuudestani Kaunottaren ja Hirviön linna ja viime viikolla löysin kirpputorilta Tuhkimon linnan, viikonloppuna kuvasin niitä. Lisäksi olisi tarkoitus kuvata muita kirppislöytöjä sekä paria pehmolelua, mutta täytyy tosiaan katsoa, mitä ja milloin ehdin. 

4. kesäkuuta 2017

Lelumatkailua Porissa


Kävin alkuviikosta ystävän kanssa Porissa. Oli ihan oikeaa asiaakin hoidettavana siellä, mutta samalla ennätimme käydä kirpputoreilla ja lelukaupassa. Joten reissun lelusisällöstä juttua, tässä postauksessa lelukauppakäynnistä ja parin uutuuslelun avaamisesta, ensi viikolla kirppislöydöistä.  
 
Paikallista väestöä:
 

Kävimme lelukaupassa MuksuMassi. Liike sijaitsee Porin keskustassa kauppakeskus Isokarhun kellarikerroksessa. On hauska päästä katselemaan paikallisten lelukauppojen hyllyjä, siis muitakin kuin BR-lelut, TRU-myymälät ja yleisimmät marketit. Pienempien ketjujen tai yksittäisten yrittäjien kaupoista voi löytyä jotain jännää tai ainakin hyllyyn jääneitä vanhoja lelujulkaisuja. Porin MuksuMassilla oli yllättävän suuret liiketilat. Tässä kuvia joistain hyllybongauksista. 

Monster High -valikoima näytti tältä, hyllyssä oli sekä uutuuksia että nukkeja joistain vähän vanhemmista sarjoista kuten 13 Wishes:    


Valikoimassa oli runsaasti mm. In my Pocket -sarjaa koiria, vauvoja ja villieläimiä:
 
Ja kaikenlaista muutakin mitä tuossa näkyy... 

 En ehtinyt kaupassa katsoa kovinkaan tarkkaan kaikkea. Nyt vasta kuvasta hoksasin, että kaupassa olisi ollut Woodland in my Pocket -sarjan eläinperheitä. Olisi ehkä ollut myös kettuperhe, sitä olen katsellut netistä. Ja tuolla aivan alhaalla piilottelee näköjään myös pari pikkuruista Shnooks-hahmoa, niitäkään en huomannut.

Myös Novi Stars -nukkeja oli yhä hyllyssä. Ihan kaikki eivät näy kuvassa, mutta mm. tällaiset hahmot:  

 
Ystävän olisi tehnyt mieli hahmoa Tula Toned, mutta sitä ei ollut.
 
Hyllyssä muiden laatikoiden takana piilotteli myös kaksi Ever After High nukkea:

 
Tässä muuta nukkehyllyä. Hyllyssä oli yhä joitain Bratzillaz-noitia sekä tuollaisia näyttävän näköisiä Chic Mystique bratzeja:   

Oli myös tuollaisia hieman feikeiltä näyttäviä Wild Girlz ja Pixy Punks -nukkeja. 
 
Lisää vanhoja julkaisuja... Runsaasti Vip Pets koiria:

 
Liikkeessä oli kyllä ihan uutuuksiakin. Esimerkiksi Num Noms -sarjaa samoja leluja kuin marketteihin on ilmestynyt. Nuo purkin sisään ahdetut pehmoleluhahmot näyttävät minusta hauskoilta, ihan joltain pirtelöltä:    

 Alahyllyn nuket ovat sarjaa The Beatrix Girls. 

Minulle olivat uusi tuttavuus tällainen Glimmies-sarja eli värikkäät hahmot, joiden sisään syttyy valo:
 
Harkitsin jonkin hahmon hankkimista, mutta jätin ostamatta. (Lelukaupasta ei tullut lopulta tehtyä mitään ostoksia.) Jäi vähän kaduttamaan, koska oma valohahmo olisi voinut olla kiva. Koska lelukaupassa oli laitettu näihin jo alennushintalaput, luulin, että nämä ovat jotain todella vanhaa varastoa, joita tuskin löytyisi muualta... Ilahduin, kun kävin eilen Citymarketissa ja huomasin, että sinne oli ilmestynyt hyllyyn näitä samoja Glimmies-hahmoja. Hintakin oli vähän alhaisempi kuin lelukaupan ns. alennushinnat, tuollainen yksittäinen hahmo maksoi alle kuusi euroa. Kunhan taas ennätän, aion käydä ostamassa ainakin yhden hahmon itselleni. Suosikkini yksittäispakkauksista olisi violetti eli kettuhahmo:


 Tässä vielä suurempi kuva hassuista pehmoleluista. Ylähylly ja alahylly ovat samaa sarjaa, en vain tajunnut katsoa sarjan nimeä:
 
Suurin yllätys oli, että lelukaupassa oli valtava valikoima feikkiponeja. Oli kyllä ihan oikeita My Little Pony ponejakin. Niistä en ottanut kuvia, olivat samoja kuin muissakin kaupoissa näkynyt. Feikkiponit kuvasin, koska en ole nähnyt missään kerralla näin monia erilaisia.   

Eli tässäpä näitä. G4-pakettitaiteella koristeltuja G3.5-feikkejä nimeltään My Funny:

Itse en juurikaan pidä tästä G3.5 sukupolven Fashion Styling -muotista, joten minun on vähän vaikea ymmärtää, miksi sitä on käytetty feikkien tekemiseen. Eikö olisi kannattanut kopioida jotain vähän... nätimpää ponia? Tässä samaa mallia nimellä Beauty Horse:

 
G4-feikkejä nimellä My Happy Horse ja joitain ihan sinsänsä sieviä nukkapintaisia ponileluja:



Lovely Pat -setti eli G3.5 newborn-feikki ja lisää feikkejä nimellä My Happy Horse:

Lisää laatua Beauty Horse, sinisellä yksisarvisella on G4 Lunan silmät:


Saavutus kai sekin, että saa pakattua samaan pakettiin feikkejä sukupolvista G3, G3.5 ja G4:


 My Little Horse, joku on todella tykännyt suurista päistä:

 
 
Tässä näkyvät Funville Sparkle Girlz -ponit eivät varsinaisesti ole tuoteväärennöksiä, koska eivät hyödynnä My Little Pony -muotteja tai pakkaustaidetta. Minua harmitti silti, että näitä tuli ennen joulua markettien hyllyihin. Senkin tilan olisi voinut täyttää MLP-poneilla:

 
 Oikeassa alanurkassa näkyy G4 Fashion Style kurkkunaamio-Pinkie. Edustamassa aitojen ponien jaloa rotua... hih.  
 
MuksuMassista ei siis tullut tehtyä ostoksia. Meillä oli reissussa mukana kuitenkin kaksi jo aiemmin ostettua pientä lelua, jotka oli suunnitelmassa avata nyt yhdessä.
 
 Itselleni olin jemmannut Hatchimals CollEGGtibles blind bag -pussia. Samasta sarjasta on näköjään juttua jo myös Keräilyyn kadonnut -blogissa, sieltä näkee lisää erilaisia hahmoja. Mutta tässä tämä minun leluyllätykseni:     
 
 
 Tämä  pussi on ostettu XS-lelukaupasta. Sen jälkeen olen nähnyt pusseja myös BR-leluissa ja Citymarketissa ja hinta on niissä aavistuksen halvempi. Tuosta pussin takaa ottamastani kuvasta ei saa juurikaan selvää, mutta siinä sanotaan suomeksi, että ei sovellu alle 5-vuotiaille. 
 
Pussin etupuolella on maininnat, että kyseessä on season/kausi 1 (lisää on siis ilmeisesti tulossa) ja tähän kyseiseen sarjaan kuuluu yli 70 erilaista hahmoa:   
 
 
Pussin sisältä paljastui suojamuoviin pakattu violetti muna:

 
Minulla ei ollut aavistustakaan, miten muna kuuluisi avata. Pussissa ei ollut mitään ohjetta. Mainosvideoista tiesin, että sellaiset isot Hatchimals-munat aukeavat siten, että niitä pyöritellään tai muutoin liikutellaan, jolloin sisällä oleva interaktiivinen hahmo aktivoituu ja alkaa nokkia kuorta hajalle. Mutta näissä pienissä munissa ei tietenkään ole mitään semmoista interaktiivista hahmoa. Ylpeys ei myöskään antanut periksi alkaa googlettaa mitään tutoriaalivideota, kuinka saada muna auki...  

Katsoin, että munan ympäri kulkee sauma. Lisäksi huomasin, että munan violetti sydänkuvio vaihtoi väriä (vaaleanpunaiseksi), kun tutkailin munaa lämpimissä käsissäni:


Päättelin, että munan kuori reagoi lämpöön. Arvelin, että kunhan munaa kylliksi lämmittäisi, kuoressa näkyvä sauma jotenkin sulaisi auki ja muna aukeaisi siis siitä kohtaa. Seuraavaksi vietinkin sitten monta minuuttia hieroen ja pyöritellen ja ravistellen munaa käsissäni. Puhaltelin lämmintä ilmaa sisään noista pienistä rei'istä. Ja ihme ja kumma... mitään ei tapahtunut.

Sen verran lämmittäminen ilmeisesti auttoi, että kuoresta tuli aiempaa pehmeämpi. (Tai sitten vain kuvittelin...) Mutta joka tapauksessa hajotin kuoren lopulta ihan vain painamalla sen rikki sormella. Ja munasta paljastui:      


Violetti jänis! Pussissa ei ollut mitään esittelylehdykkää, josta olisin voinut katsella kuvia hahmoista. Ajattelin silti, että hahmon suhteen kävi varmaan ihan hyvä tuuri.

Paljastui myös, ettei munan ollut tarkoituskaan hajota sauman kohdalta, koska siinä kohtaa oli tuollainen muovivahvike:  

Tässä tarkemmat kuvat vastakuoriutuneesta muna-asukista, edestä ja takaa:

Selässä sillä (kuten ilmeisesti muillakin sarjan hahmoilla) on pienet hopeiset siivet. Hahmo on nätin värinen ja sillä on veikeä ilme. Tykkään. Ostin myöhemmin myös toisen pussukan ja sitten myös suuremman paketin, koska alkoi harmittaa esittelylehtisen puuttuminen. (Tietenkin kuvia näkee netistä, mutta ei ole sama asia kuin hypelöidä esittelylehdykkää.) Useamman munan pakkauksissa tulee lehdykkä mukana. Lisää Hatchimals-höpinää luvassa siis joskus myöhemmin.
 
Sitten toisen lelun kimppuun. Ystävälle oli varattuna pikkuinen Mini Cupcake Surprise -paketti:    

 
Kaupoissa on ollut jo pidemmän aikaa sellaisia suurempia Cupcake Surprise -hahmoja, mutta tämä on siis pienempi versio niistä.Näitä miniversioita pitäisi olla 12 erilaista. Ystävällä on ennestään yksi tavallista kokoa oleva kuppikakkunukke. (Minulla on valmiina kuviakin siitä, kunhan joskus saan laitettua tänne.) Idealtaanhan nämä nuket ovat samanlaisia kuin 90-luvun Cupcakes-nuket. (Sellaisestakin luvassa kuvia myöhemmin kesällä. Säilön paria sellaista ystävälle lahjaksi, eikä hän vielä tiedä, millaiset hahmot tulee saamaan.)    
 
Kuten pakkauksen kuvista ja teksteistä käy ilmi, muffinsin saa muutettua nukeksi ja takaisin. "Yllätys" on siinä, millainen hahmo muffinsin sisältä paljastuu. Lelu myös tuoksuu hyvälle, valikoimaan kuuluu kuusi erilaista tuoksua:     
 
Tuoksun lisäksi myös ulkonäkö on herkullinen:  
 
 
 Ystävä valitsi pakkauksen kuppikakun ulkonäön ja tuoksun perusteella, eikä siis ollut tiedossa, millainen nukke olisi  tämän muffinsin sisällä. Nukkekin oli onneksi mieluinen. Tällainen vaaleaverikkö:  
  

Muffinsin "kuorutteen" saa nukelle hatuksi. Suuremmilla nukeilla on myös kankainen mekko muovisen mekon päällä, mutta näillä mineillä on näköjään pelkästään tuo muoviosa mekkona. Muovimekko oli aika jäykkä kääntää auki ja takaisin kiinni. Ystävää mietitytti, kuinka hyvin muovi mahtaa kestää ikääntymistä ja runsasta kääntelyä.

Tässä vielä neiti takaisin leivonnaiseksi muuttuneena sekä violetti pupu, eivät ehkä aivan tavallisia vieraita porilaisessa hotellihuoneessa:    


Kävimme myös kirpputoreilla ja niistä löytyi joitain leluja. Laittelen niistä kuvia myöhemmin. (Samalla kuvia myös siivouspäivän löydöistä. Ja kävin viikolla myös Lahdessa, josta sieltäkin löytyi kirpputoreja, yllättäen. Tällä hetkellä vaivaa pieni kirpputoriuupumus, mutta eiköhän se mene nopeasti ohitse. Elämä ja lelut voittavat.)