Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pokemon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pokemon. Näytä kaikki tekstit

10. syyskuuta 2017

Meriponeja jo maitokaupoissakin


 Eilen pääsin käymään Jyväskylässä kaupoissa. Paikallisen TRU-myymälän valikoimassa ei ollut vielä uutuuksia, mutta Citymarketissa ja Prismassa onneksi oli.

Keljon Prismassa oli hyllyssä merivarsoja, kaikkia neljää:
 
Myös Land & Sea -ponit olivat ennättäneet hyllyyn:

 

 
Näkyi sellaisiakin uutuuksia, joita en ollut vielä nähnyt hyllyssä. Oli tällaiset Equestria Girls Minis-setit:  

Switch 'n Mix Fashions Twilight Sparkle

Switch 'n Mix Fashions Rarity

 
 
 Meriponeja näkyi tällaiset tavallista suuremmat versiot:  

Glitter & Style Seapony Princess Skystar

Glitter & Style Seapony Fluttershy

Glitter & Style Seapony Twilight Sparkle

 
Kuvassa Cheerilee siis havainnollistaa, minkä kokoisia nuo uudet ponit ovat. 
 
Toivoin, että näitä style-meriponeja olisi näkynyt jo viime viikonloppuna, kun olin kaupoissa ystäväni seurassa, koska hänen on ennakkoon tehnyt mieli näitä. Olisi hänkin päässyt jo näkemään ns. livenä. Itse en vielä tiedä, haluanko omaksi vaiko en, vaikka ovatkin kauniita. Olen jonkin verran kerännyt eri Fluttershy-versioita, mutta se keräily on osittain johtunut tylsistymisestä, kun on ilmestynyt niin vähän ja hitaasti mitään uusia kiinnostavia poneja. Nyt kaikenlaista uutta jännää on ilmestynyt ja ilmestymässä, ja niihinkin menee rahaa, joten versiokeräily ei tunnu yhtä tärkeältä.
 
Myös Princess Skystarin tahtoisin esisijaisesti tavallisena meriponina, en siis tällaisena isona, mutta tällä isolla on kyllä nätit silmät, suuret ja kimmaltavat:
 
 
Minulla tulee tästä versiosta mieleen jokin suurisilmäinen syvänmerenkala. Nuo otsassa olevat pampulat voisivat hohtaa valoa, joka houkuttelee luokseen pikkuisia mereneläviä, joihin meriponi sitten iskee kiinni terävillä hampaillaan...  Öh. Mutta nätti poni.
 
Samat ponit löytyivät myös Seppälän K-Citymarketista:  
 
 
Citymarketissa oli lisäksi tällaiset kokomuoviset meriponisetit:

Undersea Cafe Pinkie Pie

Undersea Spa Rarity

 
Olen nettikuvien perusteella kuvitellut, että nämä olisivat sellaisia Friendship is Magic ja blind bag -ponien kokoisia hahmoja. Mutta ovatkin suurempia. Samaan sarjaan kuuluu myös delfiinivaunuissa matkaava Twilight Sparkle, mutta sitä settiä ei vielä näkynyt.
 
FiM-poneista puheen ollen, Cittarissa myös:

Friendship is Magic Canterlot Castle  

 Tämän linnan mielelläni omistaisin, mutta hintaa on aivan liikaa minun makuuni.

Linnan mukana tulee Celestian ja Philomena-feeniksin lisäksi uusi hahmo Storm King:   

 
 Aiemmista FiM-sarjoista minulla on vain Nightmare Night -sarjan kaikki setit, Pinkie-sarjasta Maud Rock Pie + Gummy ja Rarity-sarjasta Sapphire Shores. Settien saatavuus Suomessa on ollut hyvin sekalaista. Ensimmäisiä eli niitä Applejackin omenafarmiin liittyviä settejä ei tullut tänne tietääkseni ollenkaan ja Rarity-sarjan seteistä osaa olen nähnyt vain Tokmannilla (enkä nyt muista, olenko nähnyt sen sarjan kahta Large Story Packia missään..). Toivon, että näitä uusimpia eli Canterlot-settejä tulisi Suomeen, koska tahtoisin Tempest Shadow -setin ja Shining Armorin kärryineen:  
 
 
Nämä muut uutuudet ovat olleet sellaisia, että olen osannut odottaa niiden ilmestymistä kauppoihin. No FiM-linnasta en ollut varma, tuleeko, mutta meriponeja olen arvellut, että pakkohan niitä ainakin joitain on tulla, koska liittyvät pian ilmestyvään MLP-elokuvaan. Kyllä maahantuojat ja kaupat varmaan hoksaavat, että elokuva on hyvää mainosta leluille. Näyttävät onneksi hoksanneen.
 
Tämän näkeminen Cittarin hyllyssä tuli sen sijaan täytenä yllätyksenä: 

 Wave 20 blind bag -pussit! Edelliset kaupoissa näkemäni pussit ovat olleet wave 15, jotka ovatkin pyörineet täällä kaupoissa todella kauan. Joten ilmeisesti nyt jäi pysyvästi välistä neljä aaltoa, harmi... Pussien hinta on onneksi jälleen järkevähkö, kolme euroa pussilta. Pari aiempaa aaltoa ovat olleet kalliimpia. Harkitsin kaikkien ostamista, koska olisi ollut aivan täysi laatikko, mutta sitten alkoi harmittaa ne välistä jääneet aallot. Ostin lopulta muutaman hahmon, omat suosikkini, joten heistä tulossa vielä myöhemmin postaus. Pussien muovin läpi näkee lukemaan korteissa suurella fontilla olevan ponin nimen, kun painaa muovin korttia vasten. Haluamiensa hahmojen valikoiminen on siis kohtalaisen helppoa.
 
Vielä yksi ponibongaus, Jyväskylän Minimanissa oli kahta erilaista puuhakirjaa, joiden mukana tulee kovamuovinen ponihahmo, hintaa oli jotain päälle kahdeksan euroa:  
 
 
Ostin Wonderbolts-puuhakirjan, vaikka minulla on jo kyseinen hahmo sellaisena lehden mukana tulleena versiona, ulkomailla ilmestynyt. Tällä puuhakirjan hahmolla oli kuitenkin glitteriä harjassa ja hännässä, joten tuntui hienolta. (Niin, siitä versioiden keräämisestä... No olisin ehkä jättänyt ostamatta, jos olisin nähnyt hinnan jossain ennen kassaa, mutta hyllystä ei löytynyt.)
 
Toivoin, että jossain kaupassa olisi ollut Rarity tai Applejack samoja "normaaleja" meriponeja, joita ostin aiemmin Twilightin. Mielellään tietenkin halvemmalla hinnalla. Niitä ei kuitenkaan näkynyt. Ostoksiksi jäivät siis blind bag -pussit ja puuhakirja. Ja ööh.... multipaketti evolvanneita eeveetilöitä:   

Heistäkin lisää juttua jokin toinen kerta.

14. elokuuta 2017

Kisakatsomo

Yleisurheilun MM-kisat ehtivät jo loppua, mutta tässä vielä kuvat "kisakatsomosta". Lauantaina ennen keihäänheiton finaalia innostuin pikaisesti leikkimään.   
 
 
Samalla tuli kuvattua kolme uusimmasta päästä olevaa leluhankintaani. (Nopeimmat ehkä jo tunnistivat, keistä/mistä kyse.) Minusta olisi mukavaa ottaa leluista selkeitä kuvia, jossa lelu esiteltynä edestä ja takaa jne. Mutta leikkiminen on usein paljon hauskempaa.  
 
 
Kuvissa siis Shopkin Shoppies-nukke Bridie shopkin-kavereineen (Flora Floral Bouquet ja Winona Wedding Cake) ja Pokemon-hahmo Mega-Absol. Katsomona toimii My Little Pony G2 Wedding Play Set.
 

Bridie on tullut minulle Iso-Britanniasta. Toivon kovasti, että Suomeen tulisi uusia nukkeja, mutta toistaiseksi täällä näkyy vain niitä kaikkein vanhimpia (Bubbleisha, Jessicake jne.) ja niistä seuraavia (Sara Sushi, Pam Cake, Chef Club -nuket...). Tallinnassakaan ei ollut sen parempi tilanne, kun kesällä kävin.  

Absol on kotoisin Citymarketista. Osui hyllystä silmään ja teki mieli, puhdas heräteostos siis, maksoi vajaan kymmenen euroa. Figuurin jalkoja ja päätä pystyy kääntämään. Absol on mielestäni kaunis hahmo. En tunne uusimpia Pokemon-sarjoja, joten en tiennyt, että Absolista voi kehittyä tällainen siivekäs Mega-Absol.Tai kuten netistä nyt opiskelin, kyseessä eivät ole varsinaiset siivet vaan siipimäinen turkki, eikä Absol ole lentokykyinen. Pokemonien maailmassa absolit elävät syrjäisillä vuoristoalueilla ja näyttäytyvät ihmisasutusten lähellä vain jonkin luonnonkatastrofin uhatessa. Vaikka absol näin varoittaa ihmisiä tulevasta mullistuksesta, ovat ihmiset erheellisesti alkaneet uskoa, että absol itse aiheuttaa onnettomuuksia. 

 
Ponien hääjuhlasetti on todella mieluinen nettilöytö, koska tätä settiä minulla ei vielä ollut ja koska tavarat olivat hyvin tallessa. Vain toinen laseista, vihreä seinään sidottava rusettinauha sekä poni (taipuvajalkainen Light Heart, ei siis onneksi mikään erikoisempi hahmo) puuttuvat.
 

Yleisö oli ihan tyytyväinen keihäskisan tuloksiinkin, vaikkei Suomeen tullutkaan mitalia. Ainakaan Bridie ei näyttänyt siitä lannistuvan. Hän mahdollisesti suunnittelee menevänsä naimisiin MM-voittaja Johannes Vetterin kanssa... Absolia lohduttanee, että ainakin hänellä on harvinaislaatuinen aito MLP-samppanjapullo, vuosikertaa 2001.

23. heinäkuuta 2017

Mansikkalaatikon mörkki

Kotimaisia mansikoita, sanoivat... 
 
 
Mansikoiden joukkoon pääsi touhuamaan eräs kirpputoreilta mukaan tarttunut vieraslaji.
 
 
Kyseessä on pieni pokémon Mesprit. Mesprit yhdessä kaveriensa Azelfin ja Uxien kanssa on neljännen sukupolven pokémoneja. En niiden aikaan enää seurannut animaatiota, mutta pelasin käsikonsolilla, joten sitä kautta tuttu hahmo.    
 
 
Mesprit on tarumainen meediotyypin (psychic) pokémon, joka uinuu Totuuden järven (Verity Lake) pohjassa. Mespritin kerrotaan opettaneen tunteet ihmiskunnalle. Legendan mukaan ihmiset oppivat kokemaan elämän ilot ja surut, kun he näkivät Mespritin hengen liikkuvan järven pinnan päällä.
 
 
Vaikken varsinaisesti kerääkään pokémon-hahmoja, ei minulla olisi mitään sitä vastaan, että vielä joskus tulisi vastaan myös Azelf ja Uxie vastaavanlaisina figuureina.    
 
 
 
Suurilla meediokyvyillään Mesprit vohki mansikat ja vajoaa niiden kanssa nyt takaisin järven pohjaan...  




29. maaliskuuta 2017

Monen kuukauden kirppistelyt

Nyt talvella kirpputoreilla käyminen on ollut vähäisempää. Joitain löytöjä olen tehnyt, mutten ole tullut päivitelleeksi niitä tänne, muutoin kuin huonekalu- ja lelukirpputorin ostokset. Sitä aiempi kirpputoripäivitys on näköjään... lokakuulta. Joten nyt vuorossa tavaroita, joita muistan löytäneeni viime lokakuun jälkeen.
 
Tykkään ryhmäkuvista, joten tässä osa:       


Kuvassa näkyy My Little Pony G1 ns. Tales-tarinasarjaan kuuluva DVD Kohti taivasta. Ponikirjoja on G3 Suloiset poniseikkailut: Neljä herttaista tarinaa ja G4 pieni kirjanen Tarttuvia taitoja. Kumpikin kirja matkasi ystävälle. Noita G4 kirjasia olen kerännyt itselleni, mutta tuo sattui olemaan tupla.

Monster High nuket ovat Black Carpet Clawdeen Wolf ja Ghoul Chat Rochelle Goyle. Clawdeenilta puuttuu korvakoru ja Rochellelta jokin puhelimen suojus(?). Muutoin mukavan ehjät kokonaisuudet. Nämä olivat kuvan kalleimmat ostokseni, toinen maksoi 7 euroa ja toinen 8. Ostin heidät vaatteiden takia, enkä tiedä vielä, säästänkö nukkeja.

Kuvan keskellä lymyilee myös Star Wars Obi-Wan ukkeli. Ystävälle.        

Muista ostoksista tarkempia kuvia. Paras löytö on ollut mielestäni 80-luvun My Little Pony G1 pehmolelu:
Hän on Cherries Jubilee. Silmissä pientä kulumaa, muttei sitäkään pahasti. Muutoin todella siisti. Hintaa oli kaksi euroa. Voitte kuvitella, että loikin myyntipöydän luokse nopeasti, kun huomasin pehmoponin... Ystävällä on ennestään joitain G1 pehmoja, kirsikkaponi liittyy heidän seuraansa.    

Mukeja olen ostellut oikein enemmänkin:
Näistäkin on luonnollisesti paras löytö on tuo kaksikorvainen G1 ponimuki, Whizzer kuvassa. On vieläpä ihan älyttömän hyvässä kunnossa. Äitini bongasi mukin lahjoituskirpputorilta, jossa muki maksoi euron. 

Muut kaksi mukia ovat jokin G4 ponimuki ja toisessa mukissa Helinä-keiju. G4 mukin kuviointi on todella huonoa laatua. Pohjasta teksti on irtoillut, enkä uskalla käyttää mukia, koska pesussa irtoaisi varmaan kyljenkin kuva. Helinä-muki pääsee käyttöön. 

Kuva mukien pohjista:        

G4 mukin pohjasta erotan vain maininnat, että Hasbro ja sen logo My Little Pony ovat suojattuja tavaramerkkejä, mukia ei saa laittaa mikroaaltouuniin ja valmistettu Kiinassa. G1 mukin pohjassa tekstit 1986 Hasbro, Inc ja BLY-OCH KADMIUMSÄKER DEKOR OCH GLASYR. Helinä-mukissa espanjalaisen Stor-valmistuttajan tietoja.

Kolme muumikuvioista lasinalusta:

Järjestys meni minulla kuvassa vähän väärin, ylimmäinen pitäisi olla viimeisenä. Kuvat ovat siis peräisin sarjakuvaseikkailusta, suomeksi sen nimi on Muumipeikko rakastuu. Maksoivat yhteensä 1,50 euroa. Sopivat kyllä hyvin keväisiin tunnelmiin:

Myös keijuponit sopivat kevääseen. Löysin kolme G3 breezie-ponia ja kaksi heidän kukkavaunuaan:
Kaikilla oli siivet ja tuntosarvet tallessa, Muutoin en olisi ostanut, maksoivat nimittäin yhteensä 10 euroa. Olen nähnyt kuvia breezie-poneista, mutten ole tainnut koskaan nähdä näitä livenä. Olin aivan yllättynyt, kuinka pikkuruisia he ovat! Ystävältä puuttui tuo sininen, Azalea Bloom, joten se hänelle. Punainen Tumbletop ja keltainen Silly Lily ja vaunut jäivät itselleni. 

Kirppiksiltä on löytynyt talven aikana kaksi G1 ponia:
North Starilla on häntäruostetta ja haisee vähän ummehtuneelle, kavioiden pohjassa kynää. Muutoin kaunis poni. Sweetheart Sister Spring Song on rähjäisempi. Häneltä puuttuu korvakoru, otsasta harjaa leikattu ja kummassakin kyljessä on punaista värjäymää, harja onneksi peittää sitäMutta hän tuoksuu niin ihanan ponimaiselle (ja maksoi muistaakseni 0,50 euroa), että kiinnyin välittömästi.
 
Yksi Shnooks-pehmolelu lisää:
Viime syksynä ostin kirpputorilta yhden shnooksin. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin kerätä enemmänkin. Näitä pörröpalloja tulee kirpputoreilla paljon vastaan, tai siltä ainakin tuntuu. Netistä lueskelin, että shnooksit olivat vuoden 2010 hittilahja, televisiossa näkyi silloin mainoksia ja shnooksit loppuivat ennen joulua maahantuojalta. Kuka tietää, ehkä tämäkin pörrelö on ollut jonkun suuresti toivoma joululahja... 

Sitten on tavaraa, joka ei mahtunut ryhmäkuvaan. Paljon sellaista tavaraa... Kuten kaksi yksisarvista:
Toinen on kovaa muovia, varmaankin jostain pienten lasten lelusarjasta. En ole tunnistanut. Värit ovat kauniit ja ihan hauskan yksityiskohtainen, hänellä on vuohiskarvatkin. Toinen on keraaminen koriste-esine. Hämmästelin, että on säilynyt ehjänä. En erityisesti kerää yksisarvistavaraa, mutta nämä olivat hauskat löydöt.   

Sekalaista osittain My Little Pony G4 ponien tavaraa, vaikka kaikki eivät varmaan ponien olekaan:
Erityisen kivat ovat Fluttershyn kaulahuivi ja ja Rainbow Dashin rusettipanta. Läpikuultavaa ruususolkea epäilen, ettei ole ponien. Myös kakkupala ja vaaleanpunainen tähtisolki epäilyttävät, mutta ovat ainakin hyvin ponimaisen näköisiä.  

Erityisen iloinen olin löytäessäni kirpputorilta G4 ponien lähes kokonaisen Sweets Boutique -setin:
Tavarat erottuvat kuvassa huonosti, mutta mukana tuli pientä tavaraa omena, tikkari ja jäätelöpuikko. (Ja jokin tuollainen oranssi esine, joka ei kai kuulukaan tähän settiin...) Puuttumaan jäivät muffinsiryhmä, banaani, kakkupala ja maitotölkki. Myös ponit Sweetie Belle ja Pinkie Pie siis kuuluvat settiin. Minulla ei ollut kummastakaan tuollaista normaalia versiota, joten hekin saavat jäädä laumaan. Eivät joudu eroon omasta purkka-automaatistaan.

My Little Pony G2 poneja:
Ponit vasemmalta oikealle: Merry Moments, Rocky, Flora ja Princess Sapphire. Kaikki hyvässä kunnossa. En ole ostanut kirpputoreilta kovinkaan paljoa G2 poneja, vaikka pidän tästäkin ponisukupolvesta. G2 poneille on kuulunut paljon kivoja tarvikkeita ja haluaisin, että poneillani olisi mukana omat tarvikkeensa. Kirpputorilta ostaessa ei tietenkään ole... Viime vuonna onnistuin ostamaan netistä monia minulta puuttuneita G2 poneja tarvikkeidensa kanssa. Siitä heräsi ilmeisesti muutoinkin uutta G2-intoa, koska nämä ponit lähtivät kirppikseltä mukaani.

My Little Pony G3  Pretty Parasol ja Lalaloopsy poni Snap Pea:
Pretty Parasol on ystävän tekemä löytö. Hänellä poni jo oli, mutta minä tykästyin tähän yksilöön. Hänessä on muutamia naarmuja, mutta värit ovat niin kauniit. Lisäksi hän löytyi paikasta, josta hyvin harvoin löytyy poneja, joten pidin erittäin hyvänä löytönä. Snap Pea vuorostaan liittyy kasvavaan lalaloopsyponilaumaani. Laumajäsen numero 3.
 
Myös kuvien taustana toiminut pussilakana on kirpputorilta. Tässä sen toinen puoli:  
Pussilakana on kulunut, mutta Bambi-kuva on niin hieno, että päätin lakanan olevan vielä ihan käyttökelpoinen.
 
Ystävälle G3 Kimono ja G1 peili:
Kimonon karvat ovat kuvassa pörrössä, koska ystävä tykkää harjata ne itse. (En siis tahallani anna hänelle takkuisia poneja.) Peilin noukin kirppikseltä, koska tunnistin sen samanlaiseksi kuin My Little Pony G1 Lullabye Nurseryn vaaleansininen peili. Vaikka tämä on siis vaaleanpunainen... Mutta ilmeisesti jossain julkaisussa Nurseryn peili on todella ollut vaaleanpunainen.    
 
Sitten vielä lisää poneja ystävälle, pari Pinkie Pietä:
G3 Pinkie Pie, ystävältä sattui puuttumaan tämä versio. Loput ovat G4 Pinkieitä. Pieni kovamuovinen on ilmeisesti tullut kuvakirjan mukana. Tavallisen kokoinen G3 Pinkie on samanlainen vedellä täytetty versio kuin jokin aika sitten saamani Princess Luna. Isolla Fashion Style Pinkiellä oli tallessa kaikki neljä kenkäänsä, mutta ei muita vaatteita. (Ihmettelen oikeasti, minne kaikki ponien tavara voi kadota... Luulisi, että siinä vaiheessa, kun halutaan myydä pois ylimääräisiä leluja, niille laitettaisiin mukaan kaikki mahdolliset tarvikkeet. Muutoinhan nurkkiin jää pyörimään suuret määrät täysin ylimääräistä sälää. Heitetäänkö sitä roskiin?)   

Joitain Monster High -tarvikkeitakin on löytynyt:   
Twylan ja Frankien lemmikit, basic Frankie Steinilta myös laukku, kampa ja päiväkirja. Loput ovat ilmeisesti Inner Monstereiden tavaroita. Minä pidin pinkit kengät, muut matkasivat ystävälle.
 
Ystävälle myös tällaista:  

Monchhichi-pehmoleluhahmo, My Little Pony G3.5 Newborn Starsong, 80-luvun Glo Worm unilelu, Leijonakuningas-kattolamppu (lahjaksi eräälle toiselle henkilölle), Fashion Star Fillies -hevonen Calla ja Monster High nukke Create-A-Monster Vampire. Vampyyritytön sylissä oleva pieni öttiäinen on omani, Littlest Pet Shop keijuhahmojen kaveri. 
 
Tuosta Glo Worm madosta täytyi ottaa myös tarkemmat kuvat, sen verran ihmeellinen otus:
 
Tämä yksilö on reissussa rähjääntynyt, kasvoissa on lähtemätöntä likaa ja kangastakin on paikattu. Oli silti niin hauska löytö, että täytyi ostaa. Ystävä oli juuri vähän aiemmin puhunut Gloworm-sarjasta, kuinka joillain G1 ponivarsoilla on ystävänään pikkuisia muovisia gloworm-hahmoja. Ja sitten minua vastaan sattuu tulemaan aito kiiltomato. Ihme ja kumma, lamppukin toimi! Eli matoa puristamalla sen pään sisällä palaa valo. Hehkua suoraan 80-luvun alusta:   


 
 
Ostan leluja usein myös netin myyntisivustoilta. En viitsi niitä ostoksia tänne yleensä erikseen listata, koska tuntuisi kurjalta, jos joku olisi ehtinyt katsella ja haluta juuri samaa kohdetta. Mutta tässä nyt pari ostosta, joiden perään kukaan ei toivottavasti jäänyt nyyhkimään.
 
Ensinnä kaksi pikkuista Pokemon-hahmoa:    
 
Poochyena ja Vulpix. Kummallakin on maaleissa kulumaa. Vulpixille aion maalata kuonon takaisin. Poochyena on kolmannen sukupolven pokemoneja, Vulpix ensimmäisiä. Pokemon GO -mobiilipelin myötä pokemonit ovat olleet viime aikoina jälleen kovasti suosittuja. Itse en ole pelannut peliä, mutta mieleen on tullut nostalgisia muistoja lapsena katsomastani animaatiosarjasta ja Nintendon Game Boy Pokemon-peleistä. Innostuin sitten nostalgian siivittämänä hankkimaan nämä kaksi itselleni mieluista hahmoa.      
 
Ja viimeisenä esittelyssä kaksi nukkea My Little Pony G4 Equestria Girls Rainbow Rocks -sarjasta:   
 Minulla ei ole muita EG-nukkeja (muutoin kuin kaksi kokomuovista mini-hahmoa.) Muutoin en ole sarjan nukeista innostunut, mutta nämä seireenitytöt Aria Blaze ja Sonata Dusk ovat mielestäni todella kauniin väriset. Lisäksi on mukavaa, että heitä on kaksi. Parivaljakot ovat mielestäni jotenkin herttaisia. Sonatan tukkaa on lyhennetty reilusti (mutta onneksi tasaisesti) ja Arian mekossa on lankapakoja, mutta arvostan paljon, että heillä on tallessa kaikki asusteensa. Mikrofonit puuttuvat, mutta se ei haittaa. Heitä on kaksi, kammottavaksi... heh. 
 
(Meinasin aloittaa tämän päivityksen sanomalla, etten ole löytänyt viime kuukausina kovinkaan paljoa mitään. Mutta olihan tässä sittenkin vaikka mitä. Odotan jo innolla kesän kirpputoreja.)