Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trolls. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trolls. Näytä kaikki tekstit

16. huhtikuuta 2018

Maaliskuisia uutuuksia

Huhtikuu on jo puolessa välissä, mutta minulla on vielä jemmassa maaliskuussa ottamiani leluhyllykuvia. Joten laitan ne nyt tähän, ennen kuin vanhenevat lisää. Paljon kuvia, vähän tekstiä. 

Shopkins-sarjassa on ilmestynyt pikkuautoja, Cutie Cars nimeltänsä. Kunkin auton mukana tulee autoon mahtuva mini-shopkins. Olen nähnyt kolmen auton sekä yhden auton pakkauksia. 


En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut pikkuautoista (minulla oli pienenä muistaakseni yksi kappale leluautoja), mutta nämä Cutie Cars autot ovat minusta ihan suloisia. Herkullisen näköisiä. Suosikkini kaupassa näkemistäni oli tuo mintunvihreä Mint Sprinter. 


Enchantimals-sarjasta näkyi lisää uusia nukkeja, tällä kertaa XS Leluissa. Meriteemaisia hahmoja oli rapu- ja meritähtitytöt: 


Minusta hahmot muistuttavat vähän tylsän paljon toisiaan, kun kummallakin on punaiset hiukset. Meritähti oli mielestäni nätimpi, tukka on vaaleampi ja meritähtimäinen hame kiva. 



Lisäksi Enchantimals-nukkeja oli uusia singlejä: gepardi, siili, papukaija ja suosikkini näistä, orava. 


Tähän väliin My Little Pony -uutuudet. EG mininukkeja on ilmestynyt singleinä rantateemaisia hahmoja:


Näistä tykkään etenkin Trixiestä. Hänet ostaisin, jollen odottaisi sellaista single-julkaisua, jossa hän on ns. tavallisissa vaatteissa, hattukin päässä. Sellainen pitäisi olla tulossa. Toys'R'Us on listannut uusia EG-pakkauksia sivuillaan, mm. sen Trixien, joten toivon, että ne tulevat joskus myös tilattavaksi tai myymälöihin.

Pakkaustaide eli ponihahmopiirrokset näissä uusissa paketeissa ovat mielestäni todella nättejä.  


Prismassa näkyi myynnissä tällainen kuuden hahmon jättisetti EG-minejä: 


Näistä Daring Do Dazzle ja Starlight Glimmer olisivat kivat hahmot saada, mutta ei valitettavasti tuolla hintaa. Tässä vielä pakkaus takaa: 


XS Leluissa oli Mash Mallows -yllätyspusseja: 


Pusseissa on pienet reiät, joissa sisältöä voi koettaa tiirata. Halusin Rainbow Dashin. Lisäksi olisin halunnut Lyran, mutta sattuikin tämmöinen työtapaturma: 


Fash'ems-sarjan yllätyskapseleita oli Prismassa tällaista aaltoa, jossa osa hahmoista on meriponeina: 


Prismassa myös suurehkoja pehmoleluja, Luna ja Celestia: 

Singlejä on ilmestynyt kauppoihin uusia All About Friends -sarjaa wave 3 ja wave 4. Kolmannessa aallossa olisi ollut singlenä Songbird Serenade, mutta en ole onnistunut bongaamaan sitä mistään. Neljännessä aallossa on Photo Finish ja Tempest Shadow, PF onneksi löytyi kaupasta. Muista minulla ei nyt ole kuvaa, mutta RD:tä innoissani kuvasin:  


Nämä singlet ovat ilmestyneet kauppoihin jotenkin hyvin epätasaisesti. Ehkä sen mukaan, miten kustakin kaupasta on loppunut aiempi ponisatsi ja ovat sattunet sopivaan aikaan tilaamaan lisää... En nähnyt missään kaupassa wave 2 pakkauksia, olisin halunnut Soarinin (ja Sweetie Dropsin). 

Meriponeja on ilmestynyt tällaisia ns. vesiponeja eli poneja, joilla on läpinäkyvä kroppa ja sisällä nestettä: 



Kokomuovisia meriponihahmoja Rainbow Dash: 


Ns. tavallisen kokoiset Equestria Girls nuket ovat uudistuneet ja näyttävät nykyisin tältä: 


Pään malli näyttää jotenkin hassulta, samoin joidenkin nukkejen ilmeet (johtuu ehkä kulmakarvojen asennosta). Jos raajoissa olisi enemmän nivellystä, olisin silti voinut ihan mielenkiinnosta ostaa joko Fluttershyn tai RD:n. Jään odottamaan, ilmestyisikö näitä joskus yksityiskohtaisempina versioina. 


Hatchimals Colleggtibles -sarjassa on ilmestynyt (varmaankin jo ennen pääsiäistä) suuri yllätysmunaa muistuttava leikkisetti: 


Valokuvasta tuli epätarkka, mutta tässä näkyy, millaiseksi muna avautuu: 

Muna on suljettuna kauniin näköinen (kukikas), mutta Hatchimals-leikkisettinä pidän enemmän siitä ennen joulua ilmestyneestä puusetistä. 

Munia on sisuksiltaan kolmea erilaista (eroa värityksessä) ja mukana on yksi kolmesta erikoishahmosta. Munan sisään kurkistamalla näki kuvan hatchimals-hahmoista, mutta en huomannut ajatella, näkyikö kuvassa kenties, mikä hahmo munan sisällä olisi... 



 Shimmer & Shine -sarjaan on ilmestynyt blind bag -rasioita: 


En tunne tähän sarjaan liittyvää animaatiota, joten en tiedä, mitä siellä tarinassa tapahtuu. Mutta ainakin leluissa näyttää tässäkin sarjassa olevan nyt mukana merenneitoja: 


Fash'ems -rasioita on ilmestynyt useasta eri lelusarjasta: 


 Num Noms -sarjaa on edelleen kaupoissa ja varmaan siihen on ilmestynyt uusia hahmojakin. En tunnista hahmoja toisistaan, mikä on uutta ja mikä vanhaa, joten en osaa kuvata. Tällainen suuri hahmojen kantosalkku kuitenkin pisti silmään: 


Trolls-sarjasta olin yllättynyt, että näkyi uusia lelujulkaisuja. Mm. tällainen vaaleanpunainen glitterpintainen peikkotyttö pitkätukkainen Poppy: 


Olin kuvitellut, että nämä trollit olisivat olleet vain elokuvaan liittyvää oheistavaraa, mutta hauska huomata, että leluihin yhä panostetaan. 


Tällaisiakin leikkisettejä. 


Schleich Bayala -sarjassa on ilmestynyt uusia hahmoja, taruhevosia bongailin. Tässä kuvassa uusi on mielestäni tuo siivekäs Rainbow Unicorn:  


Sitten on tällaiset kauniin pastelliset meriyksisarviset: 


Meriteemalla oli ilmestynyt myös hahmoja, siispä merenneitoja nyt tässäkin sarjassa. Niitä en kuvannut. Pegasoksia kuvasin: 


Viimeisenä kuvia uusista (series 4) Cupcake Surprise -muffinseista: 


Sarjassa on ilmestynyt myös sellaisia Wedding- eli hääteemaisia muffinseja, joiden kansi on kauniin läpikuultava ja jotain kimallettakin niissä oli muovissa, nukke sisällä pitäisi olla tavallista juhlavamman näköinen. 

Lisäksi Minimanin hyllyssä oli tällaisia suurempia leikkisettejä, kahta erilaista:  


 Sumeahko kuva pakkauksen takaa: 


Jos suinkin ennätän, postaan tällä viikolla vielä kuvia kahdesta Starcastle-sarjan linnasta. Minulla on lapsuudestani Kaunottaren ja Hirviön linna ja viime viikolla löysin kirpputorilta Tuhkimon linnan, viikonloppuna kuvasin niitä. Lisäksi olisi tarkoitus kuvata muita kirppislöytöjä sekä paria pehmolelua, mutta täytyy tosiaan katsoa, mitä ja milloin ehdin. 

26. lokakuuta 2016

Vanhoja trolleja, uusia trolleja, muuta uutta

En muistaakseni lapsena pitänyt erityisen paljon trolli-peikoista. Niiden värikkäät tukkatupsut kiehtoivat. (Ei siis ihme, että nyt myöhemmällä iällä ihastuin zelf-hahmoihin.) Muutoin ulkonäkö ei kiehtonut, trollien kasvoja pidin ehkä vähän pelottavina.
 
 
Omistin lapsena tällaiset (tai siis nämä juuri kyseiset yksilöt) pikkuruiset trollit: 
 
 
 
Ainakin osa tuli 90-luvulla pääsiäismunista, osan alkuperää en tiedä. Noissa yhdistyi kaksi tykkäämääni asiaa: värikkäät tukat ja pieni koko. Suuri määrä minikokoisia figuureja tuntui lapsena kivalta. (Sitä mielitekoani olen toteuttanut sittemmin keräilemällä My Little Pony G4 blind bag -poneja.)
 
En ole koskaan innostunut keräämään lisää trolleja. Lapsuuden peikkoja olen säilyttänyt, eivät onneksi vie paljoa tilaa, mutta nekin voisin laittaa kiertoon, jos joku tahtoisi omiin kokoelmiinsa.
 
Vanhat trollit tulivat taas mieleen, koska kauppoihin on ilmestynyt uusia Trolls-leluja. Jokin aika sitten Helsingin Kampin BR-leluissa bongailin tällaisia pakkauksia:           
 
 
 
 
Kyseessä ovat pian (28.10.) ensi-iltaan tulevaan Trolls-elokuvaan liittyvät hahmot. Elokuva vaikuttaa ennakkoon ihan laadukkaalta. (Itse tosin en nykyisistä animaatioista oikein pidän. Liian iloisia, eh.) Tekijöinä samoja kuin Shrek-elokuvissa ja alkuperäisinä ääninäyttelijöinä mm. Justin Timberlake. Trailerin perusteella luvassa paljon vipeltäviä värejä sekä tarttuvaa musiikkia:
 
 
 
Suomeksi dubattuna kuulostaa tältä:
 
 
Elokuvaan liittyen minua ihmetyttää sekava suomentaminen: toinen päähenkilö Branch on suomalaisessa versiossa Risu, mutta Poppy on edelleen Poppy. Lisäksi huvittaa pahisten nimeäminen, ihan siis englanniksikin: pahikset ovat englanniksi Bergens, suomeksi puhutaan bergeniläisistä. Mitä pahaa Bergen ja bergeniläiset ovat tehneet? Siis muuta kuin että ovat Turun ystävyyskaupunki, eheh. Ja lisäksi vielä ihmetyttää, että elokuvassa iloton peikko Branch näyttää harmaalta, mutta leluversio hänestä on ihan söötti vihertävä-violetti. Joko hän värjääntyy elokuvan aikana tai sitten värikäs lelu myy paremmin kuin harmaa lelu. 
 
En aio kerätä myöskään uusia trolls-leluja. Minulla on jo keräilyssä zelfit, joista pidän paljon enemmän. Heissä kylliksi tukkatupsuja minulle. Lisäksi en tiedä, ilmestyykö trollileluja muita kuin nuo elokuvaan liittyvät hahmot. Pelkkä elokuvan oheistuotteiden kerääminen ei huvita.     
 
 
Pari muuta leluhyllybongausta:     
 
 

My Little Pony G4 prinsessapehmot

 
Kampin BR:n hyllyssä oli jälleen myös MLP prinsessapehmoja, tuollaisia suuria "moppiharjaisia". Niitä oli joskus aiemminkin, mutta oli monta kuukautta tässä välissä, ettei enää näkynyt. Silloin aiemmin ei mielestäni ollut Lunaa, nyt oli hänkin mukana. (Tämän kuvan ottamisesta on se pari viikkoa, joten ei takeita, että pehmoja taas enää on... Jos kiinnostavat, kannattaa tarkistaa myös Toys R' Us -myymälät.) Hintaa huimat 44,99 euroa. 


Monster High: Voltageous Hair Frankie Stein  


Tämä bongaus tuoreempi. Pysähdyin viime viikonloppuna Lahden Kärkkäisellä (taas, sama paikka josta ostin aiemmin syksyllä Örpän). Siellä hyllyssä näin tuollaisen uuden Frankie-nuken. Näköjään löytyy myös BR-lelujen nettikaupasta. Kärkkäisen hinta oli 41,90 euroa.