1. kesäkuuta 2017

Myyntisivun päivitystä ja nostalgiaa


Pahimmat kevätkiireet ovat minulla vihdoin ohitse ja on aikaa taas päivitellä tätä blogiakin.  

Aloitin päivittämällä eilen ja tänään blogin myyntisivua. Tyrkyllä olisi mm. Cutie Club -sarjasta Show Ground -setti ja Real Colts -heppaviisikko.


Minulla oli lapsena kohtalaisen suuri määrä Cutie Club -sarjaa. Olin saanut ne käytettyinä yksiltä itseäni muutamaa vuotta vanhemmilta leikkikavereiltani. En silloin edes tiennyt, että hevoset (colts) ja tyttöhahmot (kids) sekä pienet mökit ja niiden alustat ovat kaikki samaa sarjaa. Pidin etenkin värikkäistä pilkullisista hevosista (Sprinkle collection) ja helmiäishepoista (Party collection), mutta en leikkinyt paljoa, koska pitkien karvojen takia heppoja oli mielestäni hankala liikutella leikeissä.  

Myin pari vuotta sitten silloiset CC-leluni pois toiselle keräilijälle. Nämä nyt myynnissä olevat ovat tarttuneet myöhemmin mukaan kirpputoreilta. Ovat herttaisia ja oli kiva päästä taas leikkimään näillä, mutta itselläni ei vain ole tilaa alkaa uudelleen kartuttaa kokoelmaani. Toivon, että löytävät jostain keräilijäkodin.   


Lisää tietoa Cutie Club -sarjasta saa esimerkiksi KMLautasen sivustolta.  

2 kommenttia:

  1. Minullakin oli CC:itä, sekä heppoja että tytteleitä :). Hepoissa olen ihan samaa mieltä kuin sinäkin, niillä oli jotenkin hankala leikkiä. Omani eivät oikein halunneet pysyä nätisti pystyssä isojen harjojensa kanssa, oli varmaan se isoin syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäkäytännöllisiä heppoja. :D Niille oli sellaisia seisoma-alustoja, mutta jalat eivät tahtoneet pysyä niissä alustan rei'issä, eikä ainakaan jos heppaa liikutteli.

      Poista