21. marraskuuta 2016

Nimipäivälahjat

Sain ystävältä lahjoja, nimipäivän kunniaksi ja kuulemma muutoin vain. Tällaista:  
 
 
 
Sain ponikuvioisen fleece-huovan. Tämä(kin) lahja on päässyt jo heti käyttöön, lämmittää mukavasti. Olen kenties joskus valittanut ystävälle, että palelen herkästi...  
 
 
Tuossa näkyy pienellä, millainen kuvio huovassa on. Huovan koko on 125 x 150 cm.   

 
 
Niin ikään ystävältä saamani keiju on jo eilisistä kuvista tuttu. Kyseessä on Flower Fairies -kukkaiskeijunukke 80-luvulta, valmistaja Hornby. Esikuvana toimivat kirjailija-kuvittaja Cicely Mary Barkerin kukkaiskeijut. Lisää tietoa keijuista löytyy sivustolta Ghost of the DollTämän hahmon nimi on Pink. Hauska nimi vaaleansiniselle keijulle...
 
 
Keiju päätyi ystävälleni varsin erikoisella tavalla. Hän oli tehnyt aivan muita lelukauppoja ja myyjä oli vain laittanut nuken mukaan pakettiin, ikään kuin yllätyskaupanpäällisiksi kai. Mikä tuuri.
 
Ystävä sitten edelleenlahjoitti nuken minulle. Lahja on todella mieluinen. Minulla on ennestään yksi tämän sarjan nukke. Nämä keijunuket ovat mielestäni karulla tavalla kauniita, ulkonäkö ei ole nykynukkeihin verrattuna häävi mutta ajatus kukkaiskeijuista sitäkin herttaisempi.    
 
 
 
Toisesta nilkasta on muovi rikkoutunut, uskoakseni sellaiseen seisomatukialustaan, jollaiset nukeilla oli. Siipikangas oli osin irronnut muovisuomuista, mutta liimasin siivet ehjiksi.
 
 
 
Keijun käsivarsia ja jalkoja pystyy liikuttamaan. Polvetkin taipuvat. Keijun saa aseteltua vaikka istumaan hyllynreunalle. 
   
 
Hauskana yksityiskohtana nukella on suippokorvat.
 
 
Tältä näyttää naku keiju. Nukke kääntyy vyötäröltä. Kuten näkyy, ns. vyötärölinja on vino. Kun nuken ylävartaloa kääntää yhteen suuntaan, nukke ikään kuin kumartuu alaspäin, toiseen suuntaan käännettäessä asento kallistuu ylöspäin.  
 
 
Siivissä on kiinnitystappi eli nuken selässä on reikä. Niskassa lukee HORNBY © 1983. Tukka on rootattu varsin ylös.  
 



 
Tässä vielä keiju kirmailemassa Wind Whistlerin kanssa. Kukkaiskeijut ilmeisesti tykkäävät poneista:

 
 
 
 
Lisäksi sain Funkon POP!-ponifiguurin, Rainbow Dash.
 
 
Minun on tehnyt mieli tuollaista, joten hyvin osuva lahja. Paljon lisää kuvia hänestä vielä joskus toista.   

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti