7. syyskuuta 2017

Uutuusvalikoimaa


Tässä lupailemiani kuvia kauppojen leluhyllyiltä. 

Ensiksi Tampereen Stockmannin leluosasto XS Lelut. Kävin siellä viime viikonloppuna. Kuten kerroin, hyllyyn oli ilmestynyt meriponeja.  
     
- My Little Pony G4 Sea Song Princess Skystar
- My Little Pony G4 Sea Song Pinkie Pie

Näillä kahdella ponilla on näkinkenkäalusta, joka soittaa musiikkia. Tietenkin testasin, miltä musiikki kuulostaa. Pidän kovasti kaikenlaisista soittorasioista. En osaa kuvailla, mutta olin vähän pettynyt musiikkiin, ei mielestäni kuulostanut.. ponistiselta. Saatan silti hankkia Princess Skystarin pakkauksen, koska haluaisin hahmon. Näkinkengistä tulee myös kivasti mieleen G1 aikuismeriponien simpukka-alustat. Pinkien alusta olisi joskus tulevaisuudessa hyvin mieluinen kirppislöytö...

Tässä kuva pakkaukset takaa, klikatkaa suuremmaksi:

 
 
- My Little Pony G4 Seapony Applejack
- My Little Pony G4 Seapony Rarity
 - My Little Pony G4 Seapony Twilight Sparkle
 
Näistä siis ostin Twilightin ja tahtoisin Rarityn sekä Applejackin. Ja myöhemmin toivottavasti ilmestyvät loput kolme. Rarity ja AJ eivät näyttäneet aivan yhtä hienoilta kuin Twilight, koska niillä ei tietenkään ole siipiä. Kauniita toki siitä huolimatta. Pakkausten sivussa olevat piirroskuvat ovat minusta hienot, kuvastavat ponien erilaisia luonteita:  

 
- My Little Pony G4 Land & Sea Fashion Styles Pinkie Pie
- My Little Pony G4 Land & Sea Fashion Styles Fluttershy
- My Little Pony G4 Land & Sea Fashion Styles Rainbow Dash
 
Näilä poneilla on kankainen pyrstö/hame. Jos oikein käsitin, pyrstössä olevan kiristysnauhan paikkaa pystyy säätämään joko niin, että ponin jalat jäävät kankaan sisään eli ponilla on pyrstö, tai sitten niin, että jalat jäävät esiin ja ponilla on päällään hame. Jalkoja pystyy kääntelemään. Ihan hauska idea, varmasti helppo keksiä erilaisia leikkejä tällaisella merenneitoponilla. Itselleni en näitä kaipaa (paitsi jos myöhemmin tulee vastaan edullisia käytettyjä). 
 
Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy myös Twilight-"lumisadepallo".    
 
 
Pakkaustaide jälleen hauskaa:
 
 Kuten aiemmat blogipostaukseni lukeneet tietävät, hyllyssä oli myös pienten meriponivarsojen (Baby Seapony?) ensimmäinen aalto eli Sea Poppy, Bubble Splash, Jelly Bee ja Lilly Drop:
XS:n valikoimaan kuului myös mm. tällaisia karvalisäkkeitä, joita aluksi luulin tukkakoristeiksi, mutta ovatkin tarkoitettu hänniksi:
 
Lasten korvalappukuulokkeet:
 
 
Sitten vaihtuu kauppa. Nämä seuraavat kuvat ovat samalta viikonloppureissulta mutta Lempäälän Ideaparkin Toys R Us -liikkeestä. Siellä ei vielä silloin ollut meriponeja muutoin kuin kaksi suurta leikkisettiä. Samat setit olivat myös XS-leluissa, mutta siellä hinta oli kovempi.
 
 
My Little Pony G4 Canterlot & Seaquestria Castle
 
 
Jättisetti, jossa yhdistetty kaksi linnaa. Ideana tässä setissä on, että pohjakerroksessa (eli leikisti veden alla) on meriponien linna ja yläkerroksessa (eli vedenpinnan yläpuolella) on Canterlotin linna. Jälleen hauska idea, mutta minua kauhistuttaa, kuinka paljon tilaa tämä linna vie. Lisäksi minulla on jo suuri Celestian kanssa myyty Canterlotin linna, johon saa poneja aseteltua nätisti esille. Tässä linnassa vaikuttaa, ettei poneja saisi yhtä hyvin aseteltua esille. Linnassa on paljon tyhjää tilaa (varmaan, jotta meriponit mahtuvat uiskentelemaan...) Linnan mukana myytävät Spike the Pufferfish ja etenkin Queen Novo ovat sellaiset, että tahtoisin, mutta täytyy odotella jälkimarkkinoita, koska en aio ostaa kaupasta. 
 
 
 
My Little Pony G4 Pinkie Pie Seashell Lagoon 
 
 
Tätäkään leikkisettiä en ole aikeissa ostaa, ainakaan uutena. Setissä on mukavan iloiset värit ja leikkiominaisuudet vaikuttavat hyviltä, poneille on riippumatto ja jokin pyörivä härveli jne. Myös merivarsat tai eläinystävät on huomioita. Ystävä huomautti, että setti tuo mieleen Littlest Pet Shop -rakennukset. Ei ehkä sattumaa, onhan myös LPS Hasbron merkki ja todella suosittu. 
 
 
 
My Little Pony G4 Equestria Girls Minis Movie Theater
   
Tässä leikkisetissä voi asettaa oman tablet-tietokoneensa elokuvateatterin valkokankaaksi. Setin mukana tulee nukke Juniper Montage. Olen tyytyväinen, etten varsinaisesti keräile EG-minihahmoja, koska  tällaiset suurten (ja turhalta tuntuvien...) settien mukana tulevat erikoisemmat hahmot olisivat tuskastuttavia hankkia. Tahtoisin erään vanhemman julkaisun, koululuokan mukana myytävän Celestia-nuken, mutta en millään tahtoisi maksaa rahaa siitä koko koululuokasta.  
 
Hyllyssä oli myös kaikenlaista MLP-oheistuotetta, mm. lasten sateenvarjoja:
 
 
 
 
Muiden kauppojen ponivalikoimasta poimintona, että Tokmannille on tullut myyntiin uudet pehmoleluhahmot, Sweetie Belle ja Lyra:  
 
 
 
Yhdessä keskisuomalaisessa sekatavarakaupassa näkyi myynnissä tällainen My Little Pony G4 Rarity Styling Head: 
 
 
 
Siinä olivat ponibongaukset. Nyt vielä uutuusbongaukset luokkaa "muu kuin poni":  
 
Ideaparkin Minimanin hyllyssä näkyi yllättäen Monster High Monster Family -setti, jossa Draculaura ja hänen isänsä Dracula touhuilevat keittiössä:  
 
 
Tuo Minimanin hinta vaikuttaa todella kovalta, mutta hyvä sentään, että settiä saa Suomesta. Joku lapsi saattaa saada siitä hulppean joululahjan. Dracula on symppiksen näköinen muoviesiliinassaan. 
 
Toys R Us -kaupassa ja BR-leluissa kummassakin näkyi nyt myös Monster High Minis -pusseja, kakkossarjaa:   
 
 
 
Jos Draculan keittiösetti oli yllätys, vähintään yhtä paljon yllätyin nähdessäni BR-lelujen hyllyssä Shopkins Shoppies -setin Sweet Spot Pack:
 
 
Setin mukana tuleva nukke on aiemminkin julkaistu hahmo Bubbleisha, nyt vain uudella ulkonäöllä:
 

Ilmeisesti Shoppies-nuket ovat myyneet riittävän hyvin, koska Toys R Us -myymälän hyllyyn oli ilmestynyt vanhojen nukkejen seuraksi hahmot Pirouette, Rainbow Kate ja Kirstea. En huomannut ottaa pakkauksista hyllykuvaa, koska olin niin keskittynyt valikoimaan itselleni Pirouette-pakkausta. Ostin hänet, kaksi muuta neitiä minulla jo oli. 

Myös tämä kaunokainen minulla jo on, muutoin olisin ollut aivan onnessani:  

 
Limited edition Gemma Stone! Huimaa, että hänet on tuotu myyntiin myös Suomeen. Tämä kuva on Toys R Us -myymälästä, mutta muistaakseni nukkea oli myös BR:n hyllyssä. Ylipäänsä olen innoissani uusien Shoppies-nukkejen ilmestymisestä hyllyyn. Nämä nyt tulleet julkaisut ovat ilmestyneet muualla maailmalla jo jokin aika sitten, ja niiden jälkeen on ehtinyt ilmestyä jo paljon uusia hahmoja. Ehkä ne uudemmatkin hahmot tulevat vielä joskus tulevaisuudessa Suomeen.
 
Muu hauska nukkebongaus olivat Minimanin hyllyssä olleet DC Super Hero Girls Harley Quinn, Poison Ivy ja Starfire. Samaa sarjaa myy myös Toys R Us ja BR-lelut, mutta en ole tainnut nähdä näitä nukkehahmoja niiden hyllyssä, Ivy on omas suosikkini:
 

Minimanin hyllyssä kiinnitin huomiota myös Winx Tynix Fairy -nukkeihin. En ole kiinnostunut Winx-sarjasta, mutta ihan näyttävän näköisiä keijukaisia:


Joissain kaupoissa on näkynyt Cupcake Surprise muffinsinukkeja series 3. Edelliset myynnissä näkemäni hahmot ovat olleet serie 1, joten kakkossarja on ilmeisesti jäänyt Suomessa välistä... Tässä näitä kolmossarjalaisia:
  
 
Jälleen monia herkulliselta näyttäviä väriyhdistelmiä.
 

Nuket näyttävät minun silmääni hyvin samanlaisilta kuin ennenkin:


Tähän loppuun vielä bongauksia Kärkkäisen pehmoleluhyllystä. Uusia örppiä! Eli kaksi uutta Ayumi-hahmoa, nimeltään Faith ja Joy. En ostanut, mutta ilahduin heidän näkemisestään:  
Nici Ayumi pehmolelu Faith Joy, new stuffed animal plush toy, uusi hahmo, Kärkkäinen mistä / missä
 
 
TY-merkiltä tämmöisiä pieniä pötkylöitä:   
 
 
Porissa näkemiäni Wild & Wonky -pehmoja oli myös Kärkkäisellä:  

Tässä kuva esitelapusta, erilaisia hahmoja, omat suosikkini Saskatoon ja Kerfuffle:

Sitten vielä Nicidoos-hahmoja, vanhoja tuttuja hekin, vinkeitä:   


Tekisi kovasti mieli kiertelemään lisää kauppoihin ja katsomaan, millaisia uutuuksia, etenkin poneja, on tullut minnekin. Omalla kotipaikkakunnalla on huonosti mitään kauppoja ja niissä todella huonosti leluja, mutta viikonloppuna on onneksi taas reissua isommalle kylälle.

Meriponivarsoista on kuvia odottamassa blogiin päivittämistä, samoin kuvat ponimiitin ostoksista. Ja epämääräisen suuri kuvaröykkiö joistain kesän ja syksyn kirppislöydöistä... Sellaista siis tiedossa toivottavasti läheidessä tulevaisuudessa, ainakin ne merivarsat.    

2 kommenttia:

  1. Kiva, että jaksat nähdä vaivaa ja kirjoitella näitä postauksia leluvalikoimista! Voi hyvät hyssykät noita häntiä :'D

    Olen pyhästi vannonut, että pysyttelen erossa reboot-G4-poneista, mutta on pakko myöntää, että nuo meriponivarsat ovat lutuisia. Jään odottelemaan esittelypostausta ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelee, paljonko on aikaa ja intoa leluvalikoimien kuvaamiseen ja postaamiseen. Tykkään kierrellä katselemassa leluhyllyjä, näkyisikö jotain uutta. Se on ikään kuin osa harrastusta. Kaikesta ei tule silti postattua mitään. Välillä on käynyt niinkin, että kaupassa otan kuvan jostain lelusta, mutta en heti ennätä laittaa tänne, ja kuluu aikaa, eikä sitten tunnu enää niin oleelliselta. Näistä uusista poneista nyt rykäisin postaukset, kun kerrankin paljon uutuuksia ja olen innoissani näitä bongaillut. Kiva, että postauksista on iloa. :)

      Minulla ei tullut mieleenkään, että hännät olisivat häntiä, ennen kuin katsoin tarkemmin pahvin kuvaa ja luin tekstin. :D

      Poista