13. syyskuuta 2016

Uutta ja vanhaa saalista

eli mihin kaikkeen raha voi kadota...



Yhdessä aiemmassa postauksessa oli kuvia silloisen viikonlopun kirpputorireissujen saaliista. Siitä tarkempia kuvia ja selostuksia nyt vihdoin tässä. Samoin kuvia ja sepustusta muista löydöistä. Niitä ennättänyt jo taas kertyä...

Asioiden aikajärjestys on nyt sekava, mutta toissaviikolla ja yhdeltä aiemmalta kirppiskäynniltä kertyi tällainen ponisaalis:


G3 Toola-Roola jättipehmo maksoi kaksi euroa. Vaatii pesua, mutta minulla on hyviä kokemuksia näiden jättipehmojen konepesusta, aiemmin on pesty jätti-Pinkie. G3 Styling Cheerilee-yksisarvinen maksoi sekin kaksi euroa, nätti sarvinen. Pehmon on tarkoitus matkata ystävälleni, Cheerileen ajattelin pitää itselläni. Lisäksi pienempiä G4 ostoksia (sekä hinnaltaan että kooltaan): neljä pientä tarinakirjasta, koottava POP-Lyra, McDonald's Pinkie Pie, kaksi tukkakoristetta ja kaksi rannerengasta. Pinkiet ovat ystävälle.


Kirpputorilta löytyi Disneyn Bambi-mainostaulu: 


Itsepalvelukirpputori oli juuri sulkeutumassa, kun tämä osui eteeni, joten täytyi napata mukaan sen enempää miettimättä. Ei siis ole paperijuliste vaan aivan pahvia, sama painatus kummallakin puolella. Korkeutta metrin verran. Pidän kuvasta. Maksoi kymmenen euroa eli olihan sillä jonkin verran hintaa, mutta pidin erikoisena esineenä. Olisi varmasti jäänyt harmittamaan, jollen olisi ostanut.       


Disney-teemalla jatkuu... Kaunotar ja Hirviö -äänisatukirja: 

 
Pidän kertojaäänestä (sama Esa Saario joka kertoo myös animaation alussa, kuinka Hirviöstä tuli hirviö) ja mukana on myös joitain lauluja elokuvasta, mutta itselleni oli suuri pettymys, että levyltä puuttuvat laulut Mä ihastuin (Something There) ja etenkin Tyttö sekä hän (Beauty and The Beast). Tietenkin levyn kesto on vain 45 minuuttia eli jotain on ollut pakko karsia. Mutta siis... eihän niitä voi jättää pois tarinasta. En voi käsittää. Maksoi onneksi vain 1,50 euroa.


Jännänä löytönä Miss Étoile teepannu ja kaksi kuppia/mukia. Uutta vastaavassa kunnossa. Maksoivat yhteensä neljä euroa eli riemastuttavan halvat. Lienee nyt helppo arvata, mitä minulle tuli näistä mieleen. Pidän satumaisista esineistä:
 
 
 
Sievänä pienenä löytönä arviolta vanhahko nukkekodin lintuhäkki. Vaaleanpunaiseksi maalattua metallia, häkin sisässä orrella valkoinen muovilintu. Maksoi vain 0,50 euroa: 

 
Koon hahmottamiseksi kuvasin G3 Rarityn katselemassa häkkiä, vaikkei hän olekaan tuore hankinta. (Viime keväältä.) Tämä siis on se tavallisen kokoinen Rarity. Tarpeellista huomauttaa, koska... 



... viime sunnuntaina löysin kirppikseltä Styling-kokoisen Rarityn. Tässä yhteiskuva minun ja ystäväni leluhenkisistä viikonloppuostoksista:

 
G3 Styling Rarity maksoi kaksi euroa. Kaulassa on aivan pientä kellastumaa (mahdollisesti sellaisesta helminauhatarrasta jäänyt), muutoin moitteeton. Ystävä selvitti ja pesi hänen karvansa kauniiksi. 
 
Ystävä löysi itselleen seitsemän My Little Pony ponyville-ponia ja niiden rakennuksen, Pinkie Pie's Balloon House, sekä Monster High Picture Day Spectra Vondergeist nuken. Minihame puuttuu ja pari ylimääräistä tavaraa mukana.
 
Minulle Rarityn lisäksi Harry Potter dvd-boksi kahdellatoista eurolla sekä Disneyn Cinderella-dvd kolmella eurolla. Kuvassa myös yksi joulukuusenkoriste. Yhteensä alle eurolla ostin perhospehmolelun ja oletettavasti jonkin nuken repun. Kumpikaan ei mitään tuntemaani sarjaa, mutta perhosta aion pitää G4 Fluttershy-pehmoleluni kaverina (värit sopivat yhteen) ja reppu sopii hyvin MH-nukeille. 
 
Spectra reppumuotimallina:    

 
 Löysin vanhan pienen marmeladirasian. Hinta 0,50 euroa. Sillä hinnalla näköjään löytyy sieviä pieniä juttuja:  


 
 
Löytyi myös satukirjoja. Osa omiksi, osa lahjakäyttöön. Mauri Kunnaksen kirjat mukavan edullisia. Aiemmasta ryhmäkuvasta unohtunut Star Wars Luke Skywalker pääsi mukaan tähän kuvaan, kaverin kierrätyskeskuslöytö:  
 
 
 
 
Kirpputoritavaran lisäksi hypistelimme viime viikonloppuna myös paria uutta ponia. Edellisistä postauksista tuttua juttua, että kaupasta löytyy nyt uusia My Little Pony G4 Fashion Style poneja. Niistä tuli hankittua heti Sapphire Shores ja Starlight Glimmer: 


Sapphire ystävälle, Glimmer minulle. Kumpikin haluaa ehkä myöhemmin myös omat kappaleensa kummastakin ponista, mutta näin alkuun kummallekin jotakin. Oli hauska avata ponit yhtä aikaa ja päästä sovittelemaan niiden vaatteita toisilleen. Siitä ei valitettavasti jäänyt kuvia muistoksi.   
   
Ja tässä kaverin kumpikin uusi poni, naku Sapphire ja edellisessä postauksessa mainittu Coloratura. Hyvin sinistä:
 
   
 
K-Citymarketissa oli tarjous, jossa muumimuki + lusikka yhteishintaan 15 euroa. (Kausi- ym. erikoistuotteet eivät kuuluneet kampanjaan.) Ystävälle lusikka, minulle muki:  
 
 
  
Ja sitten sellainen pieni kirppislöytö kuin lasivitriini. Hämärä kuva, tällä hetkellä sinne säilöttynä kunhan nyt jotenkin jotain tavaraa:
 

Vitriini on pihakirppikseltä, maksoi vain kymmenen euroa. Mahtui juuri ja juuri autooni. Sovimme ystävän kanssa, että hän lunastaa kaapin sitten, kun minä joudun vuoden vaihteessa muuttamaan uuteen osoitteeseen. En pysty kuljettamaan lasikaappia mukanani, mutta ystävän lelut saavat siitä hyvän kodin.  
 
 
Aikaisemmin viime viikolla löysin kirpputorilta soittorasian: 
 
Musiikkina Beethovenin "Love Story". Soiton soidessa rasia jalustoineen pyörii ja kuvun alla kukkaset liikkuvat ylös ja alas ja aukeutuvat ja sulkeutuvat. Maksoi kolme euroa. Onneksi ei enempää, koska todellakin tahdoin tämän muovihärpäkkeen. Toivon, että naapurini pitävät Beethovenista, paljon...    
 

 
Se alussa mainitsemani aiempi kirppispostaus liittyi siihen, että lauantaina 27.8. oli Siivouspäivä. Teki silloin mieli päästä jonnekin kirpputoreille. Kotikunnassa ei ollut myyjiä, joten täytyi lähteä vähän etäämmäs. Myöskään siellä "vähän etäämmällä" ei ollut juurikaan siivouspäivätoimintaa, ei mitään pääkaupunkiseudun hulinaan verrattuna, mutta yksi suurehko kirppistapahtuma sentään sekä muutama itsepalvelukirpputori.

Suurin rahareikä sillä reissulla olivat kaksi Lomonosovin kettua: 


Minulla on ennestään joitain Lomonosovin posliinieläimiä, mutta ei kettuja, vaikka juuri niistä olen haaveillut. Tykkään ketuista eläiminä ja tykkään Lomonosovin eläimistä. Myyjällä oli valmiina hinnat hiipivälle/vaanivalle ketulle 21 euroa ja istuvalle 13 euroa. Hän kuitenkin tinki sen verran, että sain nämä yhteensä 30 eurolla. Olin siihen tyytyväinen, koska en muista nähneeni halvempia yksilöitä livenä tai netissä ja sain nyt itse kuljettaa ketut turvallisesti kotiin.  


  
Rahaa katoaa tosiaan kirppiksillä välillä muuhunkin kuin leluihin. Kuten että ostin kirppikseltä Iittalan Verna-sarjan tummanvihreitä laseja: 
 

 Lasit olivat mielestäni hyvin edulliset, kuusi moitteettomassa kunnossa olevaa lasia yhteensä 12 euroa. Täytyy ihmisellä olla vihreitä pikareita. 


Päivän paras ostokseni oli silloin vanha käsinukke, maksoi 5 euroa:


 Pään täytteenä on olkea, joten ikää on arviolta ainakin jonkin verran. Googlailin "vintage hand puppet wolf" ja Steiffilla on ollut hyvin samalta näyttäviä susia. Turkin väritys ja silmät ovat samanlaiset ja myös niillä on suussa muovihampaita. Minun sudellani ei ole Steiffin merkkiä, mutta vasemmassa korvassa on jälki, joka saattaisi olla peräisin siitä metallinapista. Joten hän on kenties Steiff. Oli tai ei, on ihana.


Kaveri hänet bongasi lelukopasta, kiitos hänelle. (Minä vastavuoroisesti bongasin hänelle G1 ponilaukun, mistä olin todella iloissani. Kunto ei mitenkään priima, mutta oli edullinen. Kuva siinä aiemmassa postauksessa.)   

 
  

Enemmän höpö-höpö-ostoksena käytetty postikortti irtokehyksissä: 
 
 
Maksoi vain 0,20 euroa, joten sopivan halpaa höpöä. Tykästyin kuvaan, koska tulin kuvan nähdessäni ajatelleeksi, että musta hevonen on ystäväni ja minä olen tuo valkoinen humma. Otin kortin pois kehyksistä laittaakseni sen koristeeksi jääkaapin oveen. Kortin teksteistä kävi ilmi, että kortti on annettu syntymäpäiväkortiksi henkilölle, joka on syntynyt saman vuonna kuin minä, samana päivänä kuin ystäväni. Hauska sattuma.
  
 
Joulu tulee jälleen tänäkin vuonna. Joulukuuseen koristeeksi kaksi rihkamahörhellystä, lasinen kello sekä pallo:
 
 
 
Kierrätyskeskuksesta löysin eurolla Satumitan:
 
 

Tämä ei ole kankainen vaan paperinen. Pidän Iderin eli Heli Pukin taisteesta. Minulla on ennestään yksi pieni akvarellitaulu ja canvastaulu sekä postikortteja. Haaveilen, että jos olisin joskus oikein varoissani, tilaisin häneltä tilaustyöakvarellin. (Kettuja, kettuja...)
 


Satumittakuvassa myös vihreä pieni nalle. En olisi ehkä muutoin ostanut, mutta pöydässä oli lappu, jonka mukaan myyntituotto menee eläinsuojelutyöhön. Minulla on jokunen vihreä nalle, joten hän sopii joukkoon.

3 kommenttia:

  1. Nuo posliiniketut on ihania! <3 Itsellä on istuva kettu omassa kettukokoelmassa, sain sen joskus tutulta ilmaiseksi kun olisi muuten mennyt roskiin. Sen korvassa on pieni halkeama, mutta muuten hyvässä kunnossa. Hiipivää kettua haaveilen sen kaveriksi, ehkä se joskus löytyy sopivalla hinnalla. :) Satumitta on myös aivan ihana, sain tuollaisen 17v lahjaksi äidiltä kun sitä olin kovasti ihastellut. Helin työt on hyvin lähellä sydäntä, olen hankkinut pari A3-kokoista julistetta ja kortteja. Iderissä käyminen on tullut tavaksi aina kun oikeasti tarvitsee pientä piristystä elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kettu pelastui roskikseen joutumiselta! Istuva kettu on noista kahdesta suosikkini. Hiipivä on eläväisemmän näköinen, mutta istuva on niin suloinen.

      Minä törmäsin Helin taiteeseen ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten kirjamessuilla, Lappeenrannan myymälässä olen päässyt käymään kerran. Piristäytymässä. :)

      Poista
  2. Tuo kortin heppakuva on Kirsti Mannisen kirjasta Viisi pientä hevosta (Lasten oma kirjakerho #158) ja sen on tehnyt/maalannut Pirkko Kanerva. Lapsuuteni lempikirja! :D

    VastaaPoista